Kadotin kirveeni ja epäilin heti naapuria sen varastamisesta. Aloin tarkkailla häntä tarkasti…
Hänen kävelytyylinsä oli kuin kirveen varastaneen.
Hänen puheensa kuulosti siltä kuin se olisi tullut varastajan suusta.
Jokainen hänen liikkeensä viittasi siihen, että hän oli vienyt kirveeni.
Vietin koko yön murheellisena, enkä saanut unta miettiessäni, miten kohtaisin hänet ja syyttäisin.
Aamulla löysin kirveeni – pieni poikani oli piilottanut sen olkikasaan.
Kun seuraavana päivänä katsoin naapuria, en nähnyt hänessä mitään varastajan piirteitä.
Ei hänen kävelyssään, ei puheessaan, ei eleissään.
Hän näytti täysin viattomalta.
Silloin ymmärsin, että minä olin varas.
Olin varastanut naapuriltani rehellisyyden ja kunnian.
Olin riistänyt itseltäni kokonaisen yön, jonka vietin valvoen ja pohtiessani, kuinka syyttäisin syytöntä.
Sisäisesti saastunut ihminen ei kykene uskomaan, että maailmassa on vielä puhtaita ihmisiä.