Koirien syyllisyys herättää usein kysymyksiä: tuntevatko koirat oikeasti syyllisyyden tunnetta vai reagoivatko ne vain omistajan eleisiin ja sävyyn? Tutkimukset osoittavat, että nelijalkaiset ystävämme tulkitsevat omistajan kehonkieltä, eivät niinkään koe syyllisyyttä ihmisen kaltaisesti. Aivotutkimukset ovat havainneet, että koiran amygdala aktivoituu pelon yhteydessä, ei niinkään syyllisyyden tunteessa.
Eläinten käyttäytymistutkijat selittävät, että koirat oppivat yhdistämään tietyn käyttäytymisen tai paikkojen hajun omistajan torjuvaan reaktioon. Kun lemmikki näkee ruokakupin tyhjänä, se saattaa kääntää katseensa alas pelosta tai epävarmuudesta. Tämä oppimismekanismi perustuu assosiaatioihin, ei moraaliseen pohdiskeluun.
Usein nämä eleet tulkitaan syyllisyyden tunteeksi, vaikka koiran aivot reagoivat pikemminkin palkitsemisen ja torumisen odotukseen. Omistajan äänenpaino, eleet ja katsekontakti vaikuttavat suoraan koiran käyttäytymismalleihin. Säännöllinen positiivinen vahvistaminen ja selkeät säännöt tekevät käytösmallien ymmärtämisestä helpompaa sekä koiralle että omistajalle.
Antropomorfismi eli ihmismäisten tunteiden projisointi eläimiin lisää käsitystä siitä, että koirat tuntevat omatuntokriisiä. Todellisuudessa kyse on sopeutuvasta käyttäytymisestä ja oppimismekanismeista, joissa tunne jää irralliseksi asian kokemisen tasolla. Koirat eivät siis “itekseen” kadu tai ajattele moraalisia tekojaan.
Yhteenvetona voidaan todeta, että koirat eivät koe syyllisyyttä samalla tavalla kuin ihmiset, vaan ne reagoivat ympäristön ja omistajan vihjeisiin. Vältä torumista ja panosta positiiviseen palkitsemiseen: se vähentää ei-toivottua käyttäytymistä ja ehkäisee syyllisyyden kaltaisia eleitä. Tämä ymmärrys auttaa kehittämään lemmikin kanssa vuorovaikutusta ja vahvistaa luottamusta eläimen ja ihmisen välillä.